Rusutjärven Bianchi Cup 10.6.2014 – Märkää, mutta kovaa kyytiä

Keravan Zeus järjesti jo perinteeksi muodostuneella leppoisalla Rusutjärven reitillä Bianchi Cupin kilpailun jälleen kerran vankalla kokemuksella. Juha oli jo edellisellä viikolla muistutellut joukkueen kuskeja ko. kisasta ja oli välittänyt tietoa, että osallistumismaksut tilitetään hyväntekeväisyyteen syöpäsairaiden hyväksi, Team Rynkebyn kampanjan kautta.

Tiistaina sääennusteet Tuusulan Rusutjärvelle näyttivät kehnolle, vettä olisi tiedossa. Juha arpoi pitkään lähtöään, sillä kosteassa olisi kurja ajaa. Pyörä tuntui erikoiskeleissä Juhalla kulkevan, sillä olihan voitto irronnut Anolan etapilla Ulvilassa, taivaaltahan tuli silloin vettä, räntää ja rakeita, lämpötilan ollessa vain vähän plussan puolella, mutta silmäteränsä kasteleminen arvelutti silti Juhaa. Lisäksi Porvoossa takana ollut tuubi oli mennyt kankaille ja kotona ei ollut kuin askarteluliimaa ja maalarinteippiä, joiden avulla tuubin vanteella pysyminen arvelutti Juhaa. Onneksi apu oli lähellä ja Riina töissä, joten takakiekko pöllittiin Riinan pyörästä.

Tempo-Teemu oli hakenut koko kevään tätä kisaa silmällä pitäen ajolinjoja ja hän osaisi ajaa reitin silmät sidottuina. Iltapäivällä Michaela oli kertonut Juhalle, että Teemun pyörä, korkeine hiilikuitukiekkoineen ja soittokelloineen, kestää kyllä vettä. Samalla Juha muisti tiimin ulkomaille reenaamaan lähetetyn Robinin kertoneen Ulvilan Villa Hellerannan pihalla, että ”pyörät ovat työkaluja”!

Juha suoritti pikaisen tankkauksen ahmimalla kourallisen sukulakuja ja ähkyyn saakka herkullista Wiipurin Rinkeliä. Kamat kasaan ja työkalu katon sijaan auton sisälle ja Rusutjärven kilpailukeskusta kohti.

Sateinen sää oli ilmeisesti pelottanut viivalta suurimman väkimäärän. Mutta järjestäjän suureksi harmiksi, paikalle ilmestyi kuitenkin Teemun ja Juhan lisäksi, 28 kurjaa säätä uhmaavaa kovaa jalkaparia. Harmitus risteysvahtien naamoista paistoi selkeästi läpi, heidän lähtiessään kastumaan sovittuihin risteyksiin, lämpimällä kotisohvalla makailun sijaan. Joka arpa ei näköjään voittanut tälläkään kertaa, sillä etuauton kuljettaja ei näyttänyt sateesta olevan harmissaan. Lieneekö osa näissä karkeloissa yleensä ajavista jalkapareista vielä ollut toipumassa Porvoon rasituksesta viltin alla kotisohvalla? Juha oli palautunut hyvin Porvoossa ajetun 20 km ajon rasituksesta. Pojan korvat tosin punottivat vieläkin, kokeneen lenkkikaverin ja vanhan kisakuskin toruessa ankarasti sunnuntain lopun 80 km lepäilystä ja passiivisesta ajelusta.

ACT:n miehet rohkeasti eturivissä lähtökarsinassa. Kuva: MIchaela

Lyhyen saattoajon jälkeen kilpailun etuauto tööttäsi vapaan vauhdin alkamisen merkiksi ja kilpailun neljä kierrosta alkoivat. Auton töötätessä, Juha vilkaisi taakseen ja ei nähnyt muuta ryhmää enää missään. Hän oli tullut saattoajossa etuauton kontissa kiinni, posket lepattaen, reilua 50 km/h:ssa. Hetken ajateltuaan, onko reilua lähteä hatkaan saattoajossa, muisti Juha maksaneensa extraa osallistumisesta, jonka ansiosta arveli saaneensa kyydin muulta ryhmältä karkuun. Lienee hän arvellut myös lahjotun karkaamisen kuuluvan Robinin mainostamaan ”yritetään jotain kivaa” –kategoriaan. Reilun 40 km tempoajoista ei Juhalla ollut kokemusta ja muistettuaan nähneensä nopean näköisiä jalkoja lähtökarsinassa, päätti Juha jatkaa hyvän reenin nimissä yrittämistä niin pitkälle kuin mahdollista. Toki suurimman osan pääjoukon kuskeista naama olisi varmaan mennyt mutrulle, jos auton kontissa olisi ollut Juhan sijaan vaikkapa vanhoja tempoajon SM –mitalisteja kiinni.

Ensimmäisen risteyksen lähestyessä, Juha alkoi valmistautumaan lähestyvän pääjoukon nielaisemaksi tulemiseen. Nielaisun jälkeen, Juha jäi ajamaan kuuluisaan ensimmäiseen kolmannekseen, yrittäen ajaa aktiivisesti koko ajan. Myös Teemu teki kovasti töitä, veti pikku hatkoja kiinni.

Yritystä riitti koko kisan ajan. Juha hyvin sijoittuneena IK-32 miesten perässä ja taitaa tulla hieman rakoa pääjoukossa. Kuvat: Michaela

ACT:n miehet ylhäällä porukassa. Kuva: Michaela

Mitäs tuo vihreäkypäräinen kaveri tuohon ilmestyi numero selässä? Kuva: Michaela

Välillä huilattiin. Kuva: Michaela

Kilpailun ratkaisu tapahtui toisella kierroksella. H. Kanerva irtosi porukasta yksin, Juha ajoi kiinni. Tämä kokoonpano jauhoi hetken, tuli lisää porukkaa matkaan ja kierroksen loppupuolella harrastesarjassa ajanut harrastelija K. Kananen ja CCH:n kova E. Salonen karkasivat kierroksen viimeisessä pienessä nousussa. CCH:lla oli miesylivoima ja heikommista tiimeistä ei saatu organisoitua kiinniajoa, CCH:n katkoessa vetoa. Yritystä oli n. kierroksen verran. Viimeisen kierroksen alkaessa, Juha alkoi odottamaan kiriä, sillä hän viihtyi hyvin tasamaan ”suorissa” kireissä. Pääjoukon kiriveto alkoi reitin viimeisessä nousussa. H. Kanerva lähti nousemaan porukassa ja Juha tiesi hänen renkaan nopeaksi ja liimautui siihen. Mäen jälkeen vauhti ei juuri 50 km/h alle laskenut ja Juha pääsi hyvin mukaan aina pieniin vauhdin nostoihin, säilyttäen paikkansa kirijunassa hyvin. Teemu T kävi myös keulassa hetken, pitäen vauhtia yllä.

Viimeiseen risteykseen tultiin Pajanteen johtaessa pääjoukkoa, Kanerva toisena, Juha kolmantena. Pajanne näytti availevan hieman risteyksen jälkeen, ammattilaiseksi tähtäävä Kanerva veti ihmeellisesti sivuun, lieneekö odotellut kyytiä? Juha avasi välittömästi risteyksen jälkeen, n. 300 metriä ennen maalia, saavuttaen hieman karkuun päässeen Pajanteen helposti ja napsutteli samalla 53-11 välitystä sisään ja leipoi kuuluisassa hurmiossa kohti maalia, voittaen selvällä erolla pääjoukon kirin. Oppia kiriin oli saatu lauantain paikallislehdestä, jossa M. Salermo oli paljastanut yksinkertaisen, mutta tarkkaan varjellun menestyksen salaisuuden, ”pitää avata 100 metriä ennen muita”. Kananen ja Salonen olivat saapuneet maaliin hyvissä ajoin ennen pääjoukkoa, joten Juha oli maalissa kolmas ja palkinnoksi annettiin maineen ja kunnian lisäksi 80 pistettä Bianchi Cupin kokonaistilanteeseen. Tempo-Teemu ylitti maalilinjan 17. nopeimpana.

Kummatkin miehet olivat varsin tyytyväisiä saatuaan hyvän reenin ja tartutettuaan taas hieman lisää vauhtia pyöräilyhousujen sisään. Ajo pääjoukossa oli taas oikein siistiä ja myös vastaan tulevista autoista varoiteltiin ahkerasti, vaikka pääjoukko pysyi tälläkin kertaa nätisti omalla kaistallaan. Kisan keskivauhti oli leppoisa, n. 41 km/h:ssa, Juhan mittarin mukaan. Eikä Juha saanut alun autopeesistään suoraan nuhteita keneltäkään, lähinnä asialle naureskeltiin. Seuraavan kerran maantiellä kilpaillaan yhteislähdössä tämän puulaakisarjan merkeissä 22.7 Kouvolan Tykkimäessä. Nimi enteilee ikävää, mäkistä reittiä?

Michaela ei ollut uskoa silmiään tuttujen värien lähestyessä maalia pääjoukon ensimmäisenä selkeällä erolla. Kuva: Michaela

Michaela huomasi, ettei kännykkäkameran tarkennus ei oikein riitä, kun vauhtia kohteella on +60 km/h:ssa. Huomaa, ettei kädet ole kirissä jarruilla. Kuva: Michaela

Kotona pyörää pestessään, Juha löysi takakiekon sisältä n. litran raikasta sadevettä. Ajovarusteista puristamalla vettä irtosi n. 3 litraa.

ACT:n Tuukka ja Juha ovat ryhtyneet nappaamaan vuoronperää podium –sijoituksia. Toivottavasti ACT:n viikottainen podiumkiintiö ei vielä täyttynyt, sunnuntain Kauhajoen reissua silmällä pitäen. Ainakin painetta saatiin sysättyä hieman Tuukan suuntaan. Tilanne podiumtaistossa on kutkuttavasti 3-3, kummankin miehen kerättyä täyden värisuoran, Janin ollessa kerran jaetulla 3. nopeimmalla ajalla maalissa.

Lisäksi tiimi on aloittanut keräämään kolehtia Robinin lennättämiseksi Vuelta Vantaaseen. Voit osallistua keräykseen maksamalla ACT:n tilille haluamasi summan. Tilinumeron löydät Vuelta Vantaa –tapahtuman osiosta. Viestikenttään tulee laittaa viesti; ”Robin Vueltaan”, jotta kertyneet varat osataan ohjata lippukassaan.

Tulokset:
sija nimi seura sarja aika
1 Kananen Kimmo Hki Harr. 1:01:46
2 Salonen Erkko CCH Elite 1:01:46
3 Parviainen Juha Kilpa ACT 1:02:11
4 Huovilainen Lasse Kilpa CCT 1:02:11
5 Enqvist Anssi Elite LaPy 1:02:11
6 Tarpio Jari IK-32 Kilpa 1:02:11
7 Vainio Panu CCH M-40 1:02:11
8 Mäkelä Antti Kilpa CCH 1:02:11
9 Korpi Antti IK-32 Kilpa 1:02:11
10 Heikkilä Antti Kilpa IK-32 1:02:11
11 Nyholm Jan CCT Kilpa 1:02:11
12 Lindqvist Petri Harr. Zeus 1:02:11
13 Pajanne Kari IK-32 M-50 1:02:11
14 Korpi-Kokko Harri CCH Harr. 1:02:11
15 Bäckman Anders SV Elite 1:02:11
16 Dobrin Daniel CCH Kilpa 1:02:11
17 Törmälä Teemu ACT Kilpa 1:02:11
18 Lahti Juha Elite CCH 1:02:11
19 Antikainen Jaakko CCH M-40 1:02:11
20 Kanerva Hiski CCH Elite 1:02:11
21 Torpo Lasse CCH M-40 1:02:11
22 Hirvenoja Ville CCH M-18 1:02:11
23 Kemppainen Jari CCT Elite 1:02:11
24 Ala-Peijari Juho CCH Kilpa 1:02:11
25 Siivonen Tomi IK-32 M-40 1:02:11
26 Hyrkäs Matias ST M-18 1:10:45
27 Kauhanen Beni Zeus M-50 1:13:50
28 Pulkkinen Oskari HKI Harr. 1:13:54
29 Vuori Totte IK-32 Harr. 1:13:59
-- Kantola Ville IK-32 Kilpa DNF