Naisten kansainvälinen etappiajo 9-11.5.2014


CCH:n toimesta toista kertaa järjestettävään naisten kansainväliseen etappiajoon osallistuivat ACT:n naisjoukoista Maija ja Michaela. Viime hetken jännitystä lisäsi kisaa edeltävänä iltana tullut tieto siitä, että ammattikseen pyörällä ajava, viime vuoden etappiajon voittaja, Sari Saarelainen tulee osallistumaan myös tänä vuonna etappiajoon. Myös muut kilpasiskot tiedettiin erittäin koviksi, joten kisaan lähdettiin nöyrällä asenteella kokemusta keräämään. Kilpailuntäyteinen viikonloppu oli siis tiedossa, myös ACT:n miehille, ketkä ajoivat samana viikonloppuna järjestetyn Nurmijärvi GP:n.


Naisten etappiajo alkoi 9.5 perjantaina 2,6 km:n mittaisella prologilla, joka järjestettiin Helsingin keskustassa Baanalla. Maija ja Michaela saapuivat paikalle huomatakseen jälleen tiimiteltan puuttuvan. Lämmöt otettiin sitten kilpasiskojen aika-ajolaitteita ja levykiekkoja ihastellen trainerin päällä taivasalla. Säätila oli varsin epävakainen, ja juuri ennen ensimmäistä lähtövuoroa alkoi satamaan reippaasti. Ensimmäisenä starttasi ACT:läisistä Maija, ja hän kellotti prologilla ajan 4:24,04. Michaela starttasi melko pian Maijan jälkeen liukkaalle radalle, mutta erehtyi kääntöpaikasta, ja kääntyi liian aikasin reitillä. Tästä syystä tuomarit lisäsivät minuutin loppuaikaan, joka oli sen myötä 4:36,0. Harmillinen, mutta varmasti opettavainen virhe aloittelijalle. Nopeimman prologi-ajan kellotti odotetusti Sari Saarelainen.


http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145336/Naisten%20etappiajo_html_3693ee7a.jpg
Maija lähdössä Baanalle. Kuva: Esko Lius


Lauantai-aamun valjetessa naiset valmistautuivat ajamaan väliaika-ajon Seutulassa. Maijan ja Michaelan lämmittelyajoon sekä reittiin tutustumiseen tulikin yllättävä käänne, kun aika-ajoreitin kääntöpaikan kohdalla heidät pysäytettiin tien sivuun poliisin toimesta. Virkavallan edustajalla oli huoli pyöräilijöistä, jotka ajavat rinnakkain ajoradalla, sillä bussikuski oli kertonut että rinnakkain ajavia pyöräilijöitä on hyvin vaikea ohittaa kapealla tiellä. Maija vakuutteli poliisille huolellisuutta siinä, että ajetaan kuuliaisesti tien oikeaa laitaa kun takaa tulee ajoneuvoja. Lopulta poliisin puhuttelun jälkeen päästiin takaisin starttipaikalle, ja lähdettiin ajamaan aika-ajoa joka olikin ilmoitetun 10 kilometrin sijaan 13 km mittainen. Ensimmäisenä naisten sarjassa startannut Michaela selvitti tämän kumpuilevan reitin aikaan 23:28,78 ja Maija tuli maaliin ajassa 24:27,02.


http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145339/Naisten%20etappiajo_html_m12f43b8a.jpg
Michaela yksin tuulta vastaan. Kuva: Esko Lius


Tempon jälkeen siirryttiin läheiseen tukikohtaan, Michaelan kotiin, valmistautumaan kolmatta etappia, eli 82 km:n pituista maantie-ajoa varten. Tiimin sporttipäällikkö oli huolissaan tuntevatko naiset vaativan reitin, mutta Michaela vakuutti tuntevansa kotimaisemien lenkkireitit paremmin kuin omat ajopaidan taskunsa. Maantie-ajo starttasi lauantaina kolmelta iltapäivällä, ja heti sen perään lähtivät kuntoajon ajavat pyöräilijät samalle reitille. ACT:n miehet olivatkin saapuneet oman kisan ajettuaan iltapäiväksi Seutulan koululle, tuoden mukanaan ACT Ladiesin Riinan, joka starttasi kuntoajoon yhdessä Susannan kanssa. Naiset lähtivät reippain mielin liikkeelle 41km:n pituiselle matkalle, ja ajoivat maaliin saakka hienosti kuntosarjan pääjoukossa.

http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145345/Naisten%20etappiajo_html_m11994138.jpg
Sporttipäällikkö opastaa reitin vaarakohtia naisille. Kuva: Juha


http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145342/Naisten%20etappiajo_html_m22288d4a.jpg
Riina ja Susanna tyylikkäinä edustusasuissaan. Kuva: Juha


Maantie-ajon reitin alkuosaan osui vaativa Tapolan mäki, ja mäkinen reitti jatkui Königstedtin maisemien kautta Riipiläntielle ja siitä pohjoiseen kohti Palojoen tunnettua nousua. Palojoelta matka jatkui Lahelan ja Myllykylän kautta takaisin Seutulaan. Palojoen nousussa Maijalla tapahtuikin lähikontakti kanssapyöräilijän kanssa ensimmäisellä kierroksella. Onneksi kaatumisilta vältyttiin juuri, mutta harmillisesti välinevahinkoa kärsittiin sen verran, että molemmat osalliset keskeyttivät kisan ensimmäiselle kierrokselle.


http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145327/Naisten%20etappiajo_html_2da5099c.jpg
Pääjoukko nousemassa Tapolantietä. Kuva: Esko Lius

Michaela jatkoi taistelua pääjoukossa toiselle kierrokselle, vaikka jalat jo osoittivat kovasti väsymyksen merkkejä. Kisan ratkaisun hetket koettiin Lahelan K-kaupan kohdalla, kun Sari Saarelainen lähti irtiottoon, ja sen myötä pääjoukko hajosi pienempiin ryhmiin. Michaelan jaloissa ei riittänyt enää puhtia kiriä joukkoja kiinni, joten loppumatkan hän sai taivaltaa yksin maaliin.


http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145333/Naisten%20etappiajo_html_m417df30c.jpg
Yksin maaliin tullessa on aikaa tuuletella. Kuva: Esko Lius


Sunnuntaina oli vuorossa rankan kisaviikonlopun viimeinen eli neljäs etappi, Eläintarhan kriterium. Kortteliajon reitti olitarkkaavaisuutta vaativa, sisältäen tiukkoja käännöksiä. Myös yön sateiden jäljiltä märkä asvaltti teki oman jännittävän lisänsä tähän vauhdikkaaksi tiedettyyn kisaan. Lähtöviivalla Michaela huomasi että takakumi oli tyhjentynyt, joten muiden startatessa tuli Michaelalle heti tarvetta neutraalikierrokselle välinerikon vuoksi. Omien varakiekkojen puuttuessa, saatiin alle ystävällisesti CCH:n joukkojen lainaama takakiekko ja matkaan päästiin muiden tullessa toiselle kierrokselle. Mutta ajamisen ilo jäi lyhyeksi, sillä noin puolentoista kierroksen ajettuaan Michaelalla meni vuorostaan etukumi, ja kisa päättyi hänen osalta siihen. Maija jatkoi sitkeästi kisaamista ajaen kahdeksan kierrosta, kunnes pääjoukko otti kierroksella kiinni ja hänet liputettiin ulos. Etappiajon yhteistuloksissa Michaela oli lopulta sijalla 18. ja Maija 21. kun mukana oli kaikkiaan 23 kuskia. Viikonloppu toikin roppakaupalla arvokasta kokemusta erilaisista kilpailumuodoista ACT:n leideille!


http://act.sporttisaitti.com/@Bin/145352/Naisten%20etappiajo_html_m343ae2f8.jpeg
Sari Saarelainen vei naisten etappiajon kokonaiskilpailun voiton. Kuva: Esko Lius


Kokonaiskilpailun tulokset:

http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2014/helsinki_yht_11.5.htm