ACT Ladies

ACT Ladies on Vantaalaisen Aviapolis Cycling Team -pyöräilyseuran alla toimiva naisjoukkue. ACT Ladiesin jäsenet harrastavat pyöräilyä ahkerasti kilpailu- ja kuntoilumielessä, joten heidän positiivista naisenergiaa pääsee seuraamaan niin kilpailuissa, kuntoajoissa kuin porukkalenkeilläkin. Tavoitteena on levittää pyöräilyn ilosanomaa ja kannustaa kaikkia, erityisesti naisia, mukanaan vievän lajin pariin!

Kuva: Juho Impivaara

ACT:n vuoden 2014 teemana oli "Naisten vuosi". Tämän kauden aikana naisjoukkue vahvistui uusilla kuskeilla, ja menestystä tuli etenkin kuntoajoissa useiden palkintosijojen muodossa. Kotisivujemme Kuulumiset-osiosta voi lukea lisää kuinka vauhdikkaan kesän kisat sujuivat. Kaudella 2015 tiimi aikoo ajaa entistä kovempaa, ja odotukset ovat korkealla tähdättäessä uuteen kauteen!

Kuva: Juho Impivaara

Vaikka kilpailemmekin tosissamme, on meillä tärkeimpänä mielessä kuitenkin se, että pyöräilystä nauttii. ACT Ladies - joukkueessa vallitseva kannustava yhteishenki auttaa jokaista tsemppaamaan itseään aina parempiin suorituksiin. Yhdessä iloitaan onnistumisista, ja kavereiden kannustuksesta saa voimaa huonoina hetkinä. Yhdessä harrastaminen on yksinkertaisesti kivaa!

Kuva: Jari Birling

Nyt voit seurata ACT Ladyjen matkaa myös Facebookissa! Facebook-sivulle päivitämme mm. ajajaesittelyjä sekä paljon muuta pyöräilyasiaa naisnäkökulmasta.